lauantai 8. joulukuuta 2012

Marsin vauhti vapaalla (kolmio)

Tämä puun juuriosa on symbolina voiman virralle. Puu juurillansa haarautuu kaikkialle löytääkseen kaiken mahdollisen maaenergian sieltä, mihin se aikoinaan pienenä siemenenä ja pienenä taimena on kasvanut ja pikkuhiljaa juurtunut. Puu ottaa paikastaan kaiken mahdollisen hyvän itselleen tulevaa kasvua ja siinä olemista varten. 


Jotenkin kolmio-transiitit, ainakin avautuessaan luovat samanlaisen mahdollisuuden. Silloin pitää toimia ja ottaa vaarin kaikesta siitä virrasta.

Olen oppinut, että transiitteja voi ’lukea ja kuunnella’. Eli jos otan huomioon esim. miten Mars kulkee, voin huomioida minkä luontoista maisemaa se puhkoo kulkeissaan (huoneet), millaisessa ilmastossa (nykyinen merkki suhteessa synt.kartan merkkiin) ja millaisin liikkein (kuviot).Senkin, mitä siellä horisontissa häämöttää (vastahuone ja merkki) sekä sataako, paistaako aurinko vai millainen on sää.

Kun nyt on käsillä Marsin avautuva kolmio synt.kartan Marsiini, voin ottaa siitä jotakin vihjettä, miten tällä hetkellä toimia. Kolmio on  avaraa tilaa kulkea, helpottavaa tilannetta ja energiaa. Avautuvana voin itse vaikuttaa asioihin. Koska Mars liikkuu juuri 2. huoneessani (kuin kauppatori), on hyvä selvittää esim. kaikki raha-asiat ja suunnitella toimet. Koska Mars on Kauriin merkissä kolmiossa omaan Neitsyt-Marsiini, on kyseessä maa-elementtinen kolmio, joka sopinee hyvin edellä mainittuihin toimiin (tori-maisema on kukkia tulvillaan ja ne energisoivat). Neitsyt-energiassa on analysoivaa, pikkutarkkaakin energiaa ja Kauriissa vastuuta ja velvollisuudentunnetta. Hah, tuo ei ole syvintä itseäni, mutta hyvä löytää itsestä tuollainenkin puoli!

Jos katselen vastahuonetta ja merkkiä, löydän sieltä elämisen oppia itsenäisenä ja asioihin vaikuttavana ihmisenä. Ja sää on tällä hetkellä lämmintä, joskin sadepilviä näkyvillä (huone 2 kuuluu Härän merkkiin ja Venuksen hoiviin), joten tunteilulta ei ehkä voi välttyä.

Toisaalta Mars tulee myös pian yhtymään pikku Rosengard-asteroidiini, jonka mielessäni yhdistän pihamaahani ja kesäkahvilaani. Sattumako tuo, mutta juuri eilen varasin aikaa mennä juttusille kaupungin virkamiehen kanssa tulevan kesän kaupunkiesitteestä.  Eli toivon, että tälle toiminnalle voidaan lyödä lukkoon sopimus kirjallisena tietona tulevaan.

Eli luen tämän kolmiokuvion sellaisena potkuna hetkeen, jossa tulee toimia. Ei astrologiaa pidä fatalistina uskoa kuin johonkin määrättyyn kohtaloon. Sitä voi katsella, lukea ja varautua ennakkoon niihin energioihin, jotka toimivat Aurinkokunnan ja ihmisen välillä. Ja sitten toimin ja  päätän asioiden kulun ja suunnan.

Aivan kuin sääkarttaa seuratessa.

Eli ihan oikeasti. Tulevana viikkona mietin raha-asioitani ja hoidan, mitä hoidettavissa on! 

 Tämä olikin hyvä! Kristal ja Rahaa palaa...

2 kommenttia:

  1. No olen ottanut vaarin tällaisesta Marsin vapaakaupasta, todella! Monta asiaa olen laittanut likoon, istunut ja selvitellyt papereita ja tilejä pankissa, käynyt sukuloimassa, selvittänyt tehdäänkö reikä kylpyhuoneen kattoon uudelle paisuntakattilalle vai mitä tehdä ja seissyt postijonossa kortteine ja paketteineni. Kaikki sujuu kuin rasvattu, eikö vain, mutta huopikkaita en saanut, kun just meni ovet kiinni nenäi edessä.

    Haa, mutta ei se mitään. On tulossa ihan iloinen Marsin marssi, sektstiiliä nousumerkille! Mikä joulunalusaika!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mars!!

    Kaikki on sujunut hyvin! Olen monesta taakasta vapautunut ja tyytyväinen toimintoihini.

    VastaaPoista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!