sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Taikauskon julistajista vuodelta 1949

Järjestellessäni vanhoja nurkkia, löysin laatikon, joka oli täynnä vanhoja Valittuja Paloja.

Minua kiinnosti se vanhin, vuodelta 1949, melkein syntymäajoiltani oleva kirjanen. Sieltä löytyi mielenkiintoinen lyhennelmä Fred C Kellyn kirjoittamana Tähdet ja kohtalomme, tosin kriittisestä näkökulmasta 'Taikauskon julistajat pettävät yhä miljoonia ihmisiä'!




Nauratti tuo vanhahtava teksti. Kopioin sitä vähän tähän. Onko maailma tästä paljoakaan muuttunut?

"Tuntuu uskomattomalta, että nykyisenä tieteen aikakautena (1949!!) on vielä tämän taikauskon kannattajia. Se on kuin jäte ihmiskunnan henkisen lapsuuden pimeiltä päiviltä, jolloin maata pidettiin litteänä. Mutta kaikesta huolimatta astrologit yhä vain häpeämättömästi muka ennustavat tulevaisuutta, tekevät luonnetutkimuksia ja keksivät erikoisia kykyjä pelkästään vain tutkimalla tähtien ja planeettojen keskinäistä asemaa. Sadattuhannet ihmiset, joiden luulisi olevan järkevämpiä, kysyvät heiltä neuvoa niin liike- kuin henkilökohtaisissakin asioissa."

Kelly myöntää kyllä, ettei tässä ole kyse lain rikkomisesta, mutta ihmettelee hyvämaineisten liikeyritysten moraalista tasoa. Hän löysi jo tuolloin ainakin 250 sanomalehteä, joissa oli astrologiaa käsitteleviä kirjoituksia ja kymmenkunta astrologiaa käsittelevää aikakauslehteä. Jopa radioasemat tukivat tätä taikauskoa sallimalla astrologien esiintyä yleisradion ohjelmissa. 

Sitten hän viittaa historiaan, jolloin ammoin sitten alulle panijoina toimi Babylonian ja Assyrian astrologit ja heidän Arabiassa, Egyptissä, Kreikassa ja Roomassa eläneet seuraajansa, jotka yhdistivät kiertotähdet pakanallisiin jumaliinsa. He uskoivat, että planeetoilla oli samanlaisia voimia kuin ne, joiden katsottiin kuuluvan niiden nimikkojumalille. Ja että nuo järkäleet vaikuttavat meihin sen vuoksi, että niille on annettu sama nimi kuin eräille taruolennoille. "Olisiko järjettömämpää, jos väittäisi, että Venus-nimisessä laivassa matkustaminen tietää menestystä lemmenasioissa."

Hän etsi tukea kritiikilleen Harvardin yliopiston tähtientutkija Bart J. Bokilta, joka ajatteli näin: "Jos pelkkä ainemassa vaikuttaisi ihmisluonteeseen totta kai silloin pilvenpiirtäjillä olisi tavattoman paljon suurempi vaikutus New Yorkin asukkaisiin kuin miljoonien peninkulmien päässä olevilla kiertotähdillä."

Huhhuh! Monenlaista kritiikkiä tulee tänäkin päivänä usealta taholta Suomessakin, mutta ajatusmaailma tosin toisenlaista. Vai yhäkö pelätään Kreikan 'pakanajumalia'? Tuo vertaus pilvenpiirtäjiin on aika hauska, vaikka tiedämme kyllä miten ne saattavat vaikuttaa ihmisen hermostoon vilkkaassa suurkaupungissa. 

Kumma kyllä, kriittisyys ja tuomitseminen ei ole pystynyt kaatamaan uskoa astrologiaan tai haluun sen tutkimiseen. Oliskohan se vain lisääntynyt?

Tämän kritiikin ja pelon oli varmaankin saanut aikaan suurelta osalta Evangelina Adams, joka nimettiin  "America's first astrological superstar".



Kun hän aloitti radiopakinansa vuonna 1930, hän sai kolmen ensimmäisen kuukauden aikan 150 000 horoskooppipyyntöä. Vuotta myöhemmin hänelle tuli neljätuhatta kirjettä päivässä. Hänet kuitenkin häädettiin 'eetteristä', kuten Kelly kirjoittaa. Yhdysvaltain hallitus ja tähtitieteellisen seuran asianomainen jaosto esittivät vastalauseen. He saivat apua Amerikan taikureiden seuralta, jotka nimittäin  vaativat, että ihmisille on suoraan sanottava, milloin heitä petetään.

Ymmärsin nettitiedosta, että Evangelina vedettiin oikeuteen kolmena eri vuotena, mutta häntä ei koskaan tuomittu. Evangelina kuoli 1932. Enemmän tietoa hänestä TÄSSÄ. Tosin tiedoissa ilmenee kaksi erilaista syntymäaikaa, joten karttaa hänelle on vähän vaikea tehdä. Onkohan jossakin tallella hänen kirjojaan?

Kelly lopettaa kritiikkinsä sanoin: " Järjestä ei ole apua niille, jotka tälla tavoin haluavat joutua petetyiksi. Mutta muiden olisi syytä muistaa, että kaikki tieteelliset tosiasiat  voidaan näyttää toteen. Jos tähtitieteilijä väittää, että aurinko on niin ja niin kaukana maasta, hän voi osoittaa täsmällisesti, miten hän on saanut sen selville. Mutta astrologian tueksi ei voida esittää minkäänlaisia todisteita.

Huomaan, että tiedot hänestä eivät netissä avaudu. Tällaista löysin youtubesta.
Sekä tällaisen lauluvideon 

Kuvien takaa aukeaa tietoa lisää  mm. tässä! 

3 kommenttia:

  1. Mistäs tämmösen murmelin osasit esille kaivaa?
    Ai, kuuluu astrologiseen yleissivistykseenkö..:)

    Olihan tuolla pari karttaa hälle,
    ja kallistuisin ite tuon 1868 kartan kannalle.
    Jo senkin takia, että toisessa on Mars ja Kuu Oinaassa,
    astrologilla? Voisko? Oisko?
    Toisessa, 1868 kartalla, jos syntymäaika osuis about,
    on se suosion osoittaja? Venus nousulla,
    ja vaikkei ois nousulla niin se on yhtyneenä Chironiin,
    joka on myös ns, astrologian opettaja, muun kasvun ja etsijän tien ohella. Ja Urania, taivaantuijottelijan muusa ois Jouskarin alussa, lähellä Saturnusta,
    toisessa yksin Härän alussa.
    Ja sitten tätä Skorpionia kiinnostaa tietysti kuoleman ajankohta.
    Siinä pruukaa olla jotain samaa energiaa kuin syntymässäkin,
    tai yleensä näissä elämän käännekohdissa,
    kuolema lie yks niistä..:)
    Niin syntymäkartalla on Mars Vesimies noviili Venus Kalat, 41 astetta,
    keskelle osuu Merkurius 0 Kalat.
    Kuoleman hetkellä, 10.11.1932, on sama noviili, vielä 41 asteisena, siis vähän noviilin yli, no aste, menee noviilina vielä,
    eri merkeissä, mutta kuitenkin,
    Mars Leijona noviili Venus Vaaka ja keskellä Jupiter.
    Aattelepa Jupiteria Kalojen hallitsijana,
    ja Merkuriusta Neitsyen,
    siis sillain,
    näetkös energia päikseen vaihdettu syntymästä kuolemaan,
    siinä keskellä.

    Oliks tässä tarpeeks todisteita
    astrologian toimivuudesta.................................:))))))

    VastaaPoista
  2. Lieköhän Asikainen ammoin lukenut tuon Tähdet ja kohtalomme..
    hänen ensimmäinen painoksensa on otettu 1967

    "Ei kaikki siinä mikä näkyy"

    VastaaPoista
  3. Aikamoinen nainen! Tulin sen verran uteliaaksi, että tilasin antikvariaatista hänen vanhan teoksensa Astrologi for everyone.

    VastaaPoista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!